Spotin toimituksen blogi

perjantai, helmikuu 03, 2006

Kuolonlinjan jälkeen koittaa viikonloppu

Toisen lehden deadline eli juttujen viimeinen jättöpäivä oli tänään. Teemme siis seuraavan lehden jutut jo hyvissä ajoin valmiiksi, että Heikille jää hyvin aikaa taittoon. Istuin yöllä kello kahteen oikolukemassa ja viilaamassa tekstejä toimittajien kanssa. Messenger on kätevä keksintö, mutta se siirtää työajan käytännössä ympärivuorokautiseksi :D

Heräsin aamulla puoli yhdeksältä kello kymmenen palaveriin, joka olikin oikeasti klo 11. Hieman meinasi harmittaa, mutta olinpahan kerrankin hyvissä ajoin valmiina. Pakkasta oli aamulla -22 astetta ja toppahousut piti kaivella kaapista. Alaskassa vaihdossa oleva kaverini raportoi paikallisen lämpötilan olevan lähempänä -40 pakkasastetta, eli ei auta valittaa näillä lukemilla.

Ensimmäiset mobiiliblogin pitäjät saivat puhelimensa tänään. Hannan, Hannen ja Samulin otoksia pääsee ihailemaan seuraavasta numerosta lähtien. Mobiiliblogissa siis bloggaajat ottavat kamerakännykällä kuvia opiskelijaelämästä, ja lähettävät ne meidän kaikkien iloksi blogeihinsa.

Törmäsin palaverissa myös kiellettyihin sanoihin. Kiellettyjä sanoja ovat mm. koulu, oppilas ja luokka. Emme saa käyttää näitä sanoja jutuissamme. Olemmehan sentään ammattikorkeakoulussa opiskelijoina, ja käymme luennoilla opetustiloissa... Korkeakoulutermistö tulee siis tutuksi myös juttujemme myötä.

Mutta viikonloppu kutsuu raskaan työviikon jälkeen. Hauskaa viikonloppua kaikille teille!

Laura Heikkinen
Päätoimittaja

0 Kommentit:

Huom!
Kommenttien toivotaan koskevan blogin kirjoituksia.

Jos sinulla on risuja tai ruusuja Spotista, toivomme että lähetät ne virallisen palautelomakkeen kautta. Näin varmasti oikeat ihmiset näkevät palautteen.

Lähetä kommentti

<< Etusivu