Spotin toimituksen blogi

keskiviikko, maaliskuu 29, 2006

Terveisiä Aurinkorannikolta!

Täällä sitä on paiskittu töitä Espanjassa nyt kuukauden päivät. Samalla olen jatkanut myös juttujen tekoa Spottiin, mikä ei aina ole sujunut täysin ongelmitta. Täällä kun nettiyhteydet ja koneet ei ole ihan samaa luokkaa kuin mihin Suomessa on tottunut :) Haastatteluja ja tiedonhakua tein onneksi Suomessa ennen lähtöä, se onneksi helpottaa hieman.

Elämä täällä on leppoisaa, ja työntekokin ehkä suomalaiseen veren maku suussa -tekemiseen verrattuna rennompaa. Täällä ei tunneta sanaa "stressi" siinä mielessä kuin Suomessa. Vaikka töitä riittää, aikaa löytyy myös muutaman Spottijutun kirjoittamiseen.

Vielä yksi lehti tulossa ennen pientä taukoa. Sitten pääseekin rauhassa keskittymään elämiseen ja työntekoon Espanjassa. Täällä aurinko lämmittää, toivottavasti jo sielläkin!

Sari Vänni
Toimittaja

maanantai, maaliskuu 27, 2006

Kevään viimeistä viedään!

Näin on viides Spotti ilmestynyt ja kuudes on tuttuun tapaan kovaa vauhtia valmistumassa. Haastateltavien etsiminen tähän lehteen on sujunut huomattavasti kivuttomammin kuin edelliseen. Omista haastiksista kolme on jo tehtynä ja kaksi sovittuna!

Kevään viimeinen numero on siis valmisteilla, mutta riemuhan ei pääty kuudenteen numeroon. Kesällä kannattaa kytätä seitsemättä Spottia, joka ilmestyy kesä-heinäkuun hujakoilla. Sisältö on vielä suuri salaisuus tekijöillekin, mutta eiköhän se ala tästä hahmottua :D

Pakko kyllä myöntää, että aurinkoiset säät kiinnostaisivat noin miljoona kertaa enemmän, kuin koneen ääressä kirjoittaminen. Onneksi meillä Spottilaisilla on äärimmäisen joustavat työajat, joten auringostakin ehtii nauttimaan. Ilta- ja yötöitähän se sitten merkitsee, mutta mitäpä sitä ei tekisi kevätauringon takia (ja rusketuksen toivossa...)

Laura Heikkinen
Päätoimittaja

keskiviikko, maaliskuu 15, 2006

Tahmaa tahmaa

Tällä viikolla Spotin tekeminen on ollut vaihteeksi hankalaa. Haastateltavia ei meinaa löytyä millään ja deadline lähestyy uhkaavasti. Tällaista tämä lehtityö välillä on, ja täytyy ottaa käyttöön varasuunnitelmia ja kehitellä välillä aivan uusia kuvioita, jotta uusi lehti näkisi parin viikon päästä päivänvalon.

Spotin toimitus on tällä hetkellä hyvin hajautettu: Saara kirjoittelee Slovakiasta, Sari puuhaa Espanjassa ja Anna on juuri saapunut Hollantiin. Onneksi on tietokoneet ja netti, niin työnteko onnistuu lähes mistäpäin maailmaa vain.

Suomessa jatkamme hommien paiskomista Heikin kanssa. Tiimin vahvistukseksi saamme taustatukea OAMK:n viestintäpalveluilta, josta viimeisten lehtien juttuja on kanssamme tekemässä Miia Haapala.

Mutta nyt täytynee jatkaa haastateltavien metsästystä ja taustatiedon keräämistä. Aurinkoisia kevätpäiviä lukijoille!

Laura Heikkinen
Päätoimittaja

lauantai, maaliskuu 11, 2006

Slovakia kuittaa

Terveisiä täältä varatoimituksesta eli bratislavalaisesta nettikahvilasta. Hyvin on sujunut, aika vaan rullaa eteenpäin ihan hurjan nopeasti. Vastahan edellisen Ahoj-tekstin palautin, ja taas pitäisi uutta aloitella! Onneksi materiaalista on suorastaan runsauden pula, kokemukset ja kommellukset senkun karttuvat.

Vaan nyt lauantai-illan viettoon, mahtavuutta viikonloppuunne!

Saara Autere
Ulkomaankirjeenvaihtaja :)

tiistai, helmikuu 28, 2006

15 minutes of fame

Tänään pääsin sitten paistattelemaan 15 minuutin julkisuudessa. Tai tarkemmin ottaen aikaa kului varmaan reilut viisi minuuttia, kun Oulu Radion aamulähetyksen juontaja haastatteli minua ja Haapalan Anne-Mariaa (OAMK:n viestintäpalveluiden viestintäpäällikkö) Spotista suoraan lähetykseen.

Jälkeenpäin Anne-Maria kehui haastattelun menneen osaltani hyvin. Itsestä taas tuntui, että vastailin täysin kummallisia juttuja ja äänikin oli outo, kun kurkunpää painui jännityksestä lukkoon...

Toivottavasti edustustehtävät olivat tässä, että kaiken tarmon voi jälleen suunnata uusiin juttuihin. Loppuviikosta taas deadline edessä.. vastahan se oli! Onneksi hommiin on alkanut tulla jo rutiinia, eikä kaikki ole uutta ja ihmeellistä.

Sari lähti sunnuntaina Espanjaan, ja loppuviikosta Annakin häipyy Hollantia kohti. Jäämme siis Heikin kanssa kahdestaan pääkallopaikalle tekemään viimeisiä lehtiä. Onneksi juttuja on reilusti varastossa, ettemme joudu aivan kahdestaan kaikkea tekemään.

Mutta nyt laskiaispullien tekoon! Aurinkoista päivänjatkoa!

Laura Heikkinen
Päätoimittaja

keskiviikko, helmikuu 22, 2006

Viimeisen viikon tunnelmia

Viime viikko meni sairastellessa, ja juttuja onkin nyt kasautunut tehtäväksi ihan kiitettävästi. Kaiken lisäksi pitäisi pakkailla: Espanjan aurinko kutsuu. Menossa on siis viimeinen viikko ihanan Spotin parissa, ensi viikolla alkavat toimittajan työt toisessa maassa.

Spotti pitää hyvin liikkeessä, ei ehdi hermoilla kohtuuttomasti edessä olevaa matkaa. Aika on lentänyt kuin siivillä: vastahan minä aloitin Spotissa! On ollut mukava tehdä itsensä näköisiä juttuja rennolla otteella, toivottavasti te lukijatkin olette nauttineet juttuja lukiessanne.

Mutta nyt juttujen pariin, että tulevatkin lehdet saavat mielenkiintoista sisältöä. Ehkä kuulette myöhemmin kuulumisia myös aurinkorannikolta :D

Sari Vänni
Toimittaja

keskiviikko, helmikuu 15, 2006

Koukussa mobiiliblogeihin

Ampparin uutisten, oman sähköpostin ja parin foorumin päivittäisten tsekkailujen lisäksi päätoimittajan arkeen on astunut uusi säännöllisesti tarkastettava asia, nimittäin Spotin mobiiliblogit.

Käyn useita kertoja päivässä katsomassa, ovatko bloggaajat laittaneet uusia kuvia esille. Ainakin näin aluksi tahti on ollut aika tiivistä, viikonlopun ja alkuviikon aikana innokkaimmilta kuvaajilta on tullut kymmenisen kuvaa kultakin.

Minusta on hirvittävän mielenkiintoista päästä tirkistelemään seitsemän erilaisen opiskelijan elämää. Nyt tiedän, että luonnonvara-alalla opiskelevien täytyy tunnistaa siemeniä, Hanna ja kaverit viettävät pitkiä päiviä koululla musiikkiopintojen parissa ja että Samulin kissa osaa noutaa hiuspampulan :D

Toimituksen arki rullaa kovaa vauhtia kohti deadlinea. Olemme toimineet hieman vajaalla miehityksellä toimittajien sairastelujen ja menojen takia. Kolmas lehti valmistuu kuitenkin hyvää tahtia. Deadlineyö on taas pian edessä, saa nähdä kuinka myöhään tällä viikolla menee ;)

Laura Heikkinen
Päätoimittaja